Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi 9. joulukuuta 2022 Suomen Sjögrenliitto ry:n puheenjohtaja, TtM Tina Mäkelälle sosiaalineuvoksen arvonimen.
Tina Mäkelä on tehnyt pitkän, monipuolisen ja ansiokkaan uran sosiaalialalla, kansanedustajana, lukuisissa luottamustoimissa niin paikallisella, alueellisella kuin valtakunnallisella tasolla sekä useissa sosiaalialan järjestöissä.
Vuodesta 2018 lukien Tina Mäkelä on toiminut Suomen Sjögrenliitto ry:n puheenjohtajana. Mäkelän puheenjohtajuuden aikana järjestö ja sen lehti ovat monella tavalla uudistuneet. Järjestön nimi on muuttunut yhdistyksestä liitoksi, lehden nimi on muuttunut Kuivakukista Sjögrenlehdeksi, digitaaliset palvelut on kehitetty toimivaksi osaksi arkea ja yhdistyksen toimintamalleja on kehitetty sisällöllisesti. Suuri muutos on ollut liiton toimiston muuttaminen Turkuun, joka on nykyisin myös liiton kotipaikka. ”Yhteistyössä vapaaehtoisten ja työntekijöiden kanssa on saatu paljon aikaan, mutta vielä riittää liiton toiminta-ajatukseen ja visioon liittyen paljon tehtäviä ja haasteita”, Mäkelä toteaa.
Tina Mäkelä kertoo olevansa todella kiitollinen saamastaan arvonimestä, joka on upea arvostus hänen tekemälleen työlle niin sosiaalialalla kuin järjestökentässä. "Työni ja kiinnostukseni järjestötyötä kohtaan on ollut vuosikymmenten pituinen ja jatkuu edelleen. Olen valmis tarjoamaan erityisosaamistani siellä, missä elämänpituista kiinnostustani tavalla tai toisella vaikeuksissa tai heikommassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi tarvitaan", hän kertoo. "Elämäni motto on aikanaan sisäistämäni ajatus, että jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas ja siksi olen valmis tekemään osuuteni tämän ajatuksen toteutumiseksi."
Suomen Sjögrenliitto onnittelee lämpimästi liiton puheenjohtajaa arvonimestä!