Sjögrenliitto järjestää valokuvauskilpailun – nappaa palkittu voittokuva!
Sjögrenliitto järjestää jäsenistölleen valokuvauskilpailun, johon voivat osallistua kaikki innokkaat valokuvaajat iästä, asuinpaikkakunnasta tai aiheesta riippumatta. Kilpailukuvia voi ottaa itsenäisesti tai valokuvia voivat ottaa vaikkapa vertaistukiryhmät yhteisiltä kävelymatkoilta. Kuvien aiheiksi soveltuvat kaikki kuvauskohteet. Tarkoituksena on käyttää valokuvakilpailun kuvasatoa Sjögrenlehden kuvitusmateriaalina.
Valokuvauskilpailu on avoinna 6.8.2023 asti. Kuvasatoa esitellään liiton Facebook- sivulla ja eniten tykätty valokuva on voittaja. Voittajakuvasta tehdään syyskuun lehden kansikuva, joka on yksi kuvaajalle osoitetuista palkinnoista, maineen ja kunnian lisäksi. Parhaan valokuvan ottaja siis palkitaan, mutta kaikkien valokuvaajien kesken arvotaan myös yksi palkinto, kannustuksena valokuvaharrastuksen jatkamiseen.
Kannustamme jäseniämme lähtemään luontoon kävelemään ja kuvaamaan esimerkiksi tilannekuvia, maisemia, ihmisiä, kasveja, luontoa, eläimiä ja kaikkea kauneutta ympärillään. Ihmiset ja ryhmät ovat mieluisia kuvituskuvia, kunhan kuvista ei ole tunnistettavissa ihmisiä, joilta ei saada lupaa kuvien käyttöön.
Toivomme kovasti, että valokuvauskilpailun kuvat ovat monipuolisesti elämästä otettuja kuvia, joista saamme hyvää kuvamateriaalia lehteen ja toistemme iloksi.
Lähde liikkeelle kuvaamaan, samalla saat kerätyksi sinulle terveyttä tuovia askeleita. Lähetä kuvat 6.8.2023 mennessä osoitteeseen toimisto@sjogrenliitto.fi
Lähetä kuva mahdollisimman suuressa alkuperäiskoossa, jotta se toistuu painetun lehden kannessa laadukkaana.
Sivun alareunassa on ladattava artikkeli ET-lehden numerossa 9/23 julkaistusta jutusta, jossa on hyödylliset ohjeet valokuvan ottamiseen.
Voit tarjota omaa luontokuvaasi julkaistavaksi myös ET-lehteen lähettämällä sen sähköpostilla osoitteeseen et-lehti@sanoma.com. Merkitse aihekenttään Luontokuva. Laita viestiin myös oma puhelinnumerosi. Julkaistut kuvat palkitaan 50 euron lahjakortilla S-ryhmän liikkeisiin.