Kriisitilanteen vaikutuksia ja jaksamisen tukea

Koronaviruksen aiheuttaman yhteiskunnallisen tilanteen takia Sjögrenliitto siirtää kevään ja alkukesän tilaisuudet pidettäväksi syksyllä. Kevätkokous 25.4. siirretään pidettäväksi syyskokouksen yhteyteen, jonka tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Myös Nuorten tapahtuma 12.6. siirretään syksylle ja sen toteutumisesta kerrotaan lisätietoa myöhemmin. Liiton vertaistukiryhmät ovat toistaiseksi tauolla.

Facebookissa liitolla on oma suljettu vertaistukiryhmä, johon voi liittyä. Liitolla on lisäksi kolme tukihenkilöä, jotka antavat tukea tarvittaessa henkilökohtaisissa numeroissaan. Lisätietoa tukihenkilöistä löytyy liiton verkkosivuilta. Pyrimme resurssien mukaan kehittämään lisää etäpalveluita Sjögrenin syndroomaa sairastaville.

Poikkeustilanteessa on tärkeä huolehtia omasta ja läheisten hyvinvoinnista. Monet sairaanhoitopiirit ovat avanneet huolipuhelimia, johon voi soittaa, jos koronatilanne huolestuttaa ja aiheuttaa psyykkistä oireilua, esimerkiksi ahdistusta. Terveyskylän Mielenterveystalon sivuilta löytyy neuvoja siihen, miten sietää koronavirukseen liittyvää huolta ja epävarmuutta. Myös arjen rutiinien ylläpitäminen ja mielekkään tekemisen löytäminen auttaa jaksamaan poikkeuksellisessa tilanteessa. Vaikkapa luonnosta nauttiminen voi saada mielen hetkeksi pois ikävistä asioista. Esimerkiksi kevään etenemistä voi seurata myös etänä Luonto-Liiton kevätseurannan avulla.

Henkisen läheisyyden ylläpitäminen kriisitilanteessa on tärkeää. Nappaa vaikka puhelin käteen ja soita vanhalle lapsuuden ystävälle, johon et ole ollut aikoihin yhteydessä. Sjögrenliitto toivoo kaikille jaksamista tämän vaikean tilanteen keskellä. Pitäkään huoli itsestänne ja lähimmäisistänne.